0 Comments

Lähemmäksi luontoa telttailemalla

Ennen telttailua pidettiin semmoisena, että mentiin syvälle metsään ja pystytettiin jokaiselle pieni yhden tai kahden hengen teltta ja leiriydyttiin sinne ilman erityisempiä mukavuuksia. Nykyään on monia eri leiriytymisen ja telttailun muotoja, on suuria paviljonkeja jotka kiinnitetään monen huoneen telttoihin

0 Comments

Ilmaisia herkkuja metsästä

Kotimaiset sienet ja marjat odottavat poimijoitaan joka vuosi. Ja joka vuosi suurin osa luonnon sadosta jää keräämättä. Sienestys ja marjastus on edelleen suomalaisten suosiossa, suosituimmat paikat ovat muodostuneet kilpa-areenoiksi, mutta hieman vaikeammin saavutettavat alueet notkuvat luonnon herkkuja.

0 Comments

Luontokuvauksen monet muodot

Ihminen on aina ollut kiinnostunut itsestään. Muinaisissa luolamaalauksissa piirrettiin ihmisiä eri tilanteissa, taisteluista leirinuotioille. Mutta usein näissä piirroksissa oli mukana myös eläimiä, kuvia hyökkäävistä pedoista tai niiden metsästyksestä. Jo luolamiehet halusivat itsensä lisäksi kuvata ympäröivää luontoa.