Luonnossa pärjäämisen parhaat vinkit!

Luonnossa pärjäämisen parhaat vinkit!

Jokainen meistä on vähintään kerran elämässään miettinyt, mitkä esineet ottaisi mukaan autiolle saarelle, pärjäisikö viikon ilman sosiaalista mediaa ja internettiä, tai mitä tekisi pärjätääkseen yksin metsässä viikon. Moni seuraa suosittuja televisio-ohjelmia, missä joukko ihmisiä kilpailevat siitä, kuka pärjää parhaiten luonnossa, esimerkiksi autiolla saarella. Näitä ovat esimerkiksi amerikkalainen Survivor, joka kuuluu ruotsalaisen Expedition Robinson -franchiseen. Ohjelmaan osallistuvien kilpailijoiden tulee muun muassa hoitaa itselleen ravintoa ja rakentaa suoja autiolla saarella. Samalla kilpatoverit äänestävät toisiaan pois saarelta, ja lopullinen voittaja saa itselleen muhkean voittosumman palkinnoksi selviytymisestä. Suomalaista versiota yllä mainitusta kilpailuviihdeohjelmasta ei vielä toistaiseksi ole ilmestynyt. Kuitenkin Suomessa arvostetaan ja panostetaan luonnossa pärjäämisen taitoihin. Suomi tunnetaan siitä, että hyödynnetään metsän antimia – muun muassa metsästys, marjastus ja sienestys kuuluu suureen osaan suomalaisia talouksia, ja jopa perheen pienimmätkin ovat mukana tässä hyödyllisessä harrastuksessa. Lisäksi esimerkiksi partiolaistoiminta on suosittu harrastus nuorille. Partiossa paneudutaan niin luonnossa toimimiseen kuin muun muassa vedellä liikkumiseen ja siihen liittyvään turvallisuuteen meripartiolaistoiminnassa. Lähiympäristön luontoon tutustuminen vahvistaa yhteishenkeä, mutta voi myös parhaimmillaan pelastaa hengen tulevaisuudessa. Luontoa kunnioittamalla saattaa välttyä vahingoilta aikuisiällä, tai sellaisen sattuessa tietää kuinka toimia menemättä paniikkiin esimerkiksi kohdatessa villieläimen. Luontotuntemus, vastuunotto ja luonnonsuojelun kehittäminen on muutenkin koko maailmassa hyvinkin ajankohtainen aihe, ja voimme olla ylpeitä, että Suomessa olemme todellisia edeltäkävijöitä tällä alalla.

Mitkä sitten ovat ne tärkeimmät jutut luonnossa selviämisen?

Ainakin Suomen kesäolosuhteissa luonnossa pärjääminen voisi olla suhteellisen helppoa. Toki siihen vaikuttaa, onko mahdollisuutta ottaa mukaansa esimerkiksi säilykeruokia ja työvälineitä, kuten kirves puiden pilkkomista varten. Teltassa tai muussa valmiissa suojassa asuminen on jopa viihtyisää kesäisin. Vaikka metsämiehiä- ja naisia löytyy Suomesta hurjat määrät, ja kaikkinen partiolais- ja armeijatoimintoineen moni pystyy pärjäämään hätätilanteessa hetkellisesti ilman tukea, nämä perustuvat pitkälti siihen, että ihmisellä on tiettyjä varusteita ja välineitä käytettävissään. Entä jos tilanne yllättää ja kaikki, puhtaasta vedestä lähtien, pitäisi itse hommata? Mahtaisiko moni meistä pärjätä? Ainakin geeneistämme löytyy riittävä selviytymisenhalu ja sisu, mutta miten se näyttäytyisi käytännössä?  Yksi tärkeimmistä asioista heti ravinnon ja veden saannin jälkeen on lämmitys. Etenkin talvella lämmityksen olennaisuus lienee itsestäänselvää. Nuotion teko on myös ehdottoman tärkeetä esimerkiksi vaatteiden kuivaamiseen, sillä kylmissä ja/tai märissä vaatteissa oleva ihminen voi menehtyä yllättävän nopeasti hypotermiaan. Vaatteiden puhtaana pito pesemällä voi edesauttaa pitäään bakteereita ja olioita loitolla, silloin on tietysti pystyttävä myös kuivattamaan vaatteet pesemisen jälkeen. Lämmitys on myös eläintärkeä henkilön peseytyessä itse vilustumisen välttämiseksi. Tulenteon taito auttaa myös muun muassa huomion herättämiseen eli mahdollisen avun saantiin. Itse ryhtyisin varmaan seuraavaksi veistämään työvälineitä itselleni. Veitsi, keihäs tai jopa kirves huomattavasti helpottaisi ravinnon saantia aina metsästysvaiheesta ruoanvalmistukseen. Lisäksi haluaisin ehdottomasti kokea oloni turvalliseksi, jotta mielenterveys pysyisi kasassa. Ehkä tekisin itselleni ystävän, kuten Tom Hanks Castaway-leffassa – käpy nimeltä Kalle, jolla on havuista valmistettu afro… Vaikken luettelisi itseäni uusavuttomaksi, on pakko myöntää, että asiat ovat nykypäivänä tehty sen verran helpoksi, etten välttämättä kovin kauaa pärjäisi yksin, omin avuin ja täysin luonnon armoilla. En ainakaan viihtyisi ensimmäisen kymmenen minuutin jännityksen jälkeen! Mitä veikkaat, kuinka kauan itse pärjäisit luonnossa, vai kuulutko urbanisoituneeseen väkeen, joka luovuttaisi heti kättelyssä?!

Mitkä sitten ovat ne tärkeimmät jutut luonnossa selviämisen?

Comments are closed.