Luontokuvauksen monet muodot

Luontokuvauksen monet muodot

Ihminen on aina ollut kiinnostunut itsestään. Muinaisissa luolamaalauksissa piirrettiin ihmisiä eri tilanteissa, taisteluista leirinuotioille. Mutta usein näissä piirroksissa oli mukana myös eläimiä, kuvia hyökkäävistä pedoista tai niiden metsästyksestä. Jo luolamiehet halusivat itsensä lisäksi kuvata ympäröivää luontoa.

Suhde luontoon on ollut ihmiskunnalle tärkeä. Sen tallentaminen maalaamalla, ja nyt viimeisen reilun sadan vuoden aikana valokuvaamalla on ollut normaalia ja useiden harrastamaa. Kännykkäkamerat ovat entisestään kiihdyttäneet ja tehneet luontokuvauksesta ja -filmauksesta jokaiselle mahdollisen milloin vain toiminnon, aina kun jotain mielenkiintoista on näköpiirissä. Luontokuvauksen voikin periaatteessa jakaa kahteen eri kategoriaan. Ensimmäisenä on tietenkin ammattimainen luontokuvaus, jossa varusteet ovat huippuluokkaa, kuvaajalla saattaa olla vuosien koulutus taustalla ja kuvattavia kohteita valitaan ja niitä kärsivällisesti odotetaan viikkotolkulla. Toinen kategoria on niin sanotut Instagram näpsijät, jotka kamerakännyköillään ottavat kuvia ihan mistä tahansa mielenkiintoisesta kohteesta, itsensä mukaanlukien, ja joskus onnistuvat tallentamaan hetkiä, joita ammattikuvaajat ovat odottaneet vuosikausia. Yli miljardi ihmistä kantaa puhelinta mukanaan joka päivä. Ei siis ihme, että National Geographicin vuosittainen valokuvauskilpailu saa joka vuosi uusia osanottajia amatöörisarjaan. Joskus satunnaisen hetken tallentaminen menee kuitenkin liian pitkälle. Kesällä 2018 raportoitiin kahden turistin kuolemasta Britanniassa, kun he halusivat kuvaan itsensä lisäksi myös ympäröivän jylhän kallion ja meren taustalla. Kiinnittämättä huomiota jalansijaan, he valitettavasti tippuvat kalliolta kuolemaansa.

Linssiin tallentuu häviävä maailma

Ympäristönsuojelu ja uhanalaisten lajien suojeleminen on nykypäivänä tärkeämpää kuin koskaan ennen. Luontokuvauksessa on tässä joskus jokseenkin surullinen osa, muuttuvan ja häviävän maailman tallentaminen jälkipolville. Vuoden 2017 kansainvälisissä luontokuvauskilpailuissa osa palkituista kuvista todisti nykyluonnon surullista tilaa. “Memorial to species” eli suomeksi Lajien muistomerkki on sydäntäsärkevä kuva kahdesta elefantin jaloista tehdystä jakkarasta. Ehkä tunnetuin kuvista on uiva kilpikonna, joka on sotkeutunut kalastajien verkkoon ja vetää sitä perässään meressä. Yksittäiset, pysäyttävät kuvat luonnon surullisesta tilasta ovat yhtä havahduttavia kuin kuvat sota-alueilta. Nälkiintyneet jääkarhut sulavien jäätiköiden keskellä tuovat ilmastonmuutoksen lähemmäs kuin kenenkään poliitikon tai julkkiksen puhe asiasta. Tavallinenkin ihminen voi herätä ympäristönsuojeluun, puhuuhan kuva enemmän kuin tuhat sanaa. Suomessa luontokuvaus paljolti nojautuu luonnon kauneuteen ja puhtauteen. Vuoden Luontokuva kilpailun voittajista ei löydy paljonkaan yhteiskunnallista kannanottoa. Tilanne meillä on toki paljon parempi kuin joissain osissa maailmaa, mutta se ei tarkoita, etteikö luonto ja ihminen toisinaan joudu vastakkainasetteluun, kuten Seppo Keräsen Tuulivoiman uhri kuvassa, jossa merikotka oli valitettavasti hävinnyt kamppailun moderneja tuulivoimaloita vastaan.

 

Tekninen kehitys helpottaa harrastusta

Samoin kuin luontokuvausten kohteiden muuttuminen, myös kuvaus itsessään on muuttunut. Massiivisista kalustoista on siirrytty taskussa kulkevaan kännykkään, jolla voi terassilla kahvia nauttiessaan napsia kuvia ohi liitävistä linnuista. Mutta vastoin yleistä oletusta, perinteinen kuvaaminen ei ole hävinnyt mihinkään. Kalliit järjestelmäkamerat ovat ehkä kevyempiä ja pienempiä kuin muutama vuosikymmen sitten, mutta niiden myynti ei ole romahtanut kuten ennustettiin. Filmistä on kuitenkin pääsääntöisesti siirrytty digitaaliseen kuvaan, ja kuvankäsittelystä itsessään on tullut harrastus. Instagram tilien lisäksi ihmiset tykkäävät jakaa kuviaan muutenkin. Blogit ja kotisivut vilisevät otoksia ympäröivästä maailmasta ja luonnosta. Kesäisin aamutelevisiossa voi ihailla katsojien sinne lähettämiä luontokuvia, ja sosiaalinen media tekee jokaisesta ainakin hetkellisesti luontokuvauksen mestarin.Ehkä tekniikan kehityksen lisäksi myös yhä kutistuva maailma ja sen hidas tuhoutuminen saa ihmiset katsomaan luontokuvausta myös ekologiselta kannalta. Onhan jo kuvien ottamisen sivuuttanut uusi termi kuvien jakaminen. Jos ottamisen sijasta jakaminen ulottuisi muihinkin elämänalueisiin, ehkä kuvat hukkuvista kilpikonnista olisivat vain tallenne historiasta eikä karua todellisuutta.

Tekninen kehitys helpottaa harrastusta

Comments are closed.