Uhanalaiset eläinlajit

Uhanalaiset eläinlajit

Suurin osa ihmisistä tietää uutisoiduimmat uhanalaiset eläinlajit kuten suippohuuli sarvikuonon, vuoristogorillan tai siperian tiikerin. On kuitenkin olemassa yhä enenevä määrä eläinlajeja, joiden määrä vähenee huolestuttavaa tahtia ja joiden uhanalaisuudesta emme ole niin tietoisia.

Ajatellaan vaikka raakkuja, tai kotoisammin jokihelmisimpukoita. Koska ne eivät ole suloisia kuin saimaan norppa tai maailmanlaajuisesti tunnettuja kuten lumileopardit, harva tietää, että tämä Suomen vanhin eläin on kuolemassa sukupuuttoon. Nämä 200 vuotiaiksi elävät simpukat voivat kuitenkin niin huonosti, että niiden pelastamiseksi on jouduttu perustamaan kuntoutuslaitoksia, joissa luonnosta siirrettyjä yksilöitä yritetään elvyttää. Samantyyppisiä ongelmia on useissa maissa ympäri pallon. Uhanalaisten eläinlajien määrä kasvaa jatkuvasti, ja usein tuntuu, että ihmisten suojelutoimenpiteet tulevat liian myöhään. Näin kävi alkuvuodesta 2018 kun tunnetusti maailman viimeinen urospuolinen zairenleveähuulisarvikuono Sudan kuoli. Monia eläinlajeja yritetään epätoivoisesti suojella niiden luonnollisessa ympäristössä, mutta yhä useammin lajin viimeiset yksilöt löytyvät eläintarhoista tai safaripuistoista. Ongelmana on usein se, että herkät yksilöt eivät vankeudessa lisäänny, joten harventuneet kannat tippuvat entuudestaan.

Suojelutoimien pitää tapahtua nyt

Tutkijat eri puolilla maailmaa ovat erittäin huolissaan ympäristön tilasta. On ollut jopa puhetta niin kutsutusta kuudennesta joukkotuhosta, jolla viitataan samantyyppiseen lajien häviämiseen kuin dinosaurusten katoaminen.Sekä selkärankaisten että -rangattomien lajien useat populaatiot ovat kääntyneet laskuun, huomattavissa olevin määrin. Syitä on monia ja lähestulkoon kaikki ihmisen aiheuttamia. Ilmastonmuutos, väkiluvun kasvu, rakentaminen ja saasteet ovat otteita ihmisten ympäristölleen aiheuttamasta haitasta. Professori Anthony Barnosky on ennustanut, että suuri muutos saattaa olla jo niin lähellä kuin vuonna 2050. Tilanne, joka saattaa muistuttaa edellistä jääkautta siinä mielessä kuinka se tulee muuttamaan maapalloa, on hyvin todennäköinen. Valitettavasti muutokset ovat hyvin hitaita, jotta nykyinen kehitys saataisiin loppumaan. Globaali asennemuutos on hankala saavuttaa, ja vaikka länsimaissa kierrätetään, syödään enemmän kasvispainotteista ruokaa ja ajetaan polkupyörällä auton sijaan, ei kaikilla maailman ihmisillä ole varaa tai halua valita ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja.

Vahvin voittaa reviirin

Jotkut ongelmat lajien häviämisessä ovat epäsuorasti ihmisen toimien aikaansaamia. Otetaan esimerkkinä vaikka Iso Britannia ja suloinen punaorava. Alkuperäisenä luonnonvaraisena saarella asustanut kurre on joutunut tekemään tilaa harmaaoravalle. Joissakin paikoissa Britanniaa harmaaoravien lukumäärä on jo 15 kertainen punaturkkisiin tovereihin verrattuna. Harmaaoravat saapuivat Yhdysvalloista 1800-luvulla ja ovat siitä lähtien hitaasti mutta varmasti vallanneet itselleen lisää tilaa. Tutkijat ovat sanoneet, että lajina suurempi harmaaorava on vahvempi, vastustuskykyisempi tauteja vastaan ja nokkelampi kuin lajitoverinsa, joten sen selviytymismahdollisuudet ovat moninkertaiset verrattuna punaoravaan. Samantyyppisiä katoja on havaittu vuosikymmenten saatossa eri puolella maailmaa, kun ekologiseen systeemiin alunperin kuulumattomat eläimet ihmisen tuomina alkavat dominoida ympäristöä ja saalistaa tai muuten aiheuttaa alkuperäisen eläimistön vähenemistä. Suomessa tarhoilta karanneet minkit ovat tästä hyvä esimerkki.

Suomessa tilanne on positiivinen

Niin kutsuttu punainen lista julkaistaan kymmenen vuoden välein, ja siinä luetellaan uhanalaiset eläinlajit. Jotain tilanteen vakavuudesta kertoo, että vuonna 2010 julkaistua listaa piti muokata jo vuonna 2015. Täällä meillä saimaan norppa on loistoesimerkki, että suojelutoimenpiteillä voidaan saada muutos aikaiseksi. Vuosia kestänyt ja kärsivällinen yhteistyö eri toimijoiden kesken on aikaansaanut norppakantojen kasvun, ja kriittisin vaihe on toistaiseksi ohitettu. Naali on yksi Suomessa olevista pikkupedoista, josta seuraavaksi pelätään erittäin uhanalaista lajia. Normaali kettu on vallannut reviireitä, ja viimeksi naalin on tiedetty pesineen Suomen alueella 20 vuotta sitten.

Suomessa tilanne on positiivinen

Suurpetokannat ovat kuitenkin Suomessa ylipäätään kansainvälisesti hyvässä mallissa, joten se on osoitus, että pitkäjänteinen ympäristönsuojelupolitiikka kannattaa samoin kuin ihmisten valistaminen ja tukeminen.

Comments are closed.